Teemu Kammonen

Ensimmäisen maailman pankkiongelmia

Tässä Windowsia päivitellessä ajatukseni harhautuivat pankkien palveluihin. Lähinnä verkkopalveluihin. Kummallista, millaiseen palvelutasoon olemme suostuneet asiakkaina.

 

Minulle pankki on ylivoimaisesti eniten paikka, jossa säilytän ja siirtelen pikkuisia summia rahaa eri tileillä. Tuntuu siksi oudolta, että viikonloput eivät ole tiliasiakkaan kannalta pankkipäiviä.

On perjantai ja olen juuri tullut kotiin töistä. Muistan, että kaveri vippasi viikolla kympin. Kirjaudun verkkopankkiin ja laitan summan matkaan. Kymppi saavuttaa kaverini maanantaina. Tililtäni tuo häviää heti.

Euribor on korko, jolla pankit lainaavat toisille pankeille ilman vakuutta. Minunkin asuntolainani on sidottu euriboriin. Euribor juoksee vuoden jokaisena päivänä. Kympin tilisiirtoni on pankin taseessa, mutta ei minun käytössäni. Eikös tuo ole vakuudeton laina viikonlopuksi? Pitäisikö minun alkaa periä siitä euriboria?

Hölmöä tässä on se, että ATK eli tietokoneet eivät tunne viikonloppuja. Ne on pitänyt koodata erikseen pankkijärjestelmiin. Joku on siis käyttänyt paljon aikaa ja osaamistaan siihen, että pankkisysteemi toimisi kaikkien kannalta huonommin.

Vielä hölmömpää on, että ongelma on jo ratkaistu erillisillä kännykkäsovelluksilla. On olemassa jo kaksi teknologiaa, jolla kympin voi siirtää kaverille: kännykkäsovellus ja käteinen seteliraha.

Olisiko aika tuoda sama sinne verkkopankkiin?

 

* * *

 

Toinen kummallisuus on luottokorttimaksaminen. 

Päätän lähteä matkalle Tallinnaan. Laivayhtiön tarjoushinta on 20 euroa suunta. Tilaan matkaliput ja siirryn suomalaisen laivayhtiön verkkokauppaan maksamaan luottokortilla suomalaiselle pankkitilille. 

Syötän luottokorttini tiedot. Pankki pyytää luottokorttimaksua varten vahvistuksen verkkopankkitunnuksilla. Kaivan esiin tunnuslukukortin ja varmistuskoodin. Rahna lähtee luottokortilta eteenpäin ja saan välittömän vahvistuksen.

Sitten varaan Tallinnasta hotellin kahdeksi yöksi hintaan 180 euroa. Käytän tähän hotellivaraukseen erikseen rakennettua ulkomaalaista sovellusta. Koska varauksen ja yöpymisen väli on niin lyhyt, veloitetaan hotelliyöt heti luottokortiltani kokonaisuudessaan.

Varaan majoituksen ja siirryn ulkomaalaisen varauspalvelun verkkokauppaan maksamaan. Syötän luottokorttini tiedot ja summa välitetään välittömästi Visaltani ulkomaalaiselle pankkitilille. Ilman erillistä vahvistusta.

Olisiko aika tehdä parin kympin lähettäminen kotimaahan edes yhtä helpoksi kuin 180 euron siirtäminen ulkomaille?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Niin Teemu, ennen se oli Suomessakin niin, että homma toimi, kunnes pankeissa huomattiin tehdä bussinesta asiakkaan rahoilla, eli niitä makuutetaan tahallisesti viikonloppuisin. Se on hiukan sama kuin puolustusvoimien varalla olo ennen, nykyisinhän sieltä työnnetään mielellään kaikki kotiin viikonlopuksi.

Käyttäjän teemukammonen kuva
Teemu Kammonen

Hulluahan tuo on, varsinkin kun edes pankit eivät voi tehdä viikonloppuisin varsinaisia sijoituksia, koska pankkiliikenne ei tuolloin toimi muutenkaan.

Kansainvälisessä valuuttasiirrossahan toimii yrityksiä, jotka nettoavat aivan hulluja summia rahajärjestelmien välillä tapahtuvista liikkeistä.

Mieleni hämärissä siintää muistaakseni Daily Beastissa julkaistu juttu, joka käsitteli EU:n ja USA:n välisen välitysliikenteen firmoja. Ne pitivät tahallaan rahaa tileillään viikkoja ja kokosivat mielettömän taseen, joka kasvoi pelkästään talletuskorkoa miljoonia euroja päivässä.

En valitettava löydä linkkiä.

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski

Ainakin Nordean tililtä toiselle raha siirtyy samantien. Nordean ja OP:n välillä viive on pankkivuorokausi, mutta aikoinaan Sampoon viive on ollut muistaakseni kaksi pankkivuorokautta. Pankkien väliset siirrot tehdään ilmeisesti eräsiirtoina joskus yöllä. Systeemi on kai rakennettu modeemien aikana ja silloin eräajot yöllä olivat järkeviä.

Talokauppaa tehdessä pari vuotta sitten rahat siirrettiin pikasiirtona ja se hoitui samalla, kun papereita tehtiin konttorissa.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Ennen saattoi tehdä ostoksia lauantaisin, vaikka tilille olisi tulossa rahaa vasta maanantaina. Nyt ei taida sekään enää onnistua. Taitavat kauppojenkin järjestelmät jo tsekata onko tilillä rahaa, vaikka summa olisikin menossa vasta maanantaina.

En tiedä onko matkatoimistosta kiinni, mutta matkan maksaminen luottokortilta voi olla myös melkoisen kökköä, eli jää jumiin tai joutuu yrittämään uudelleen tai lopulta soittamaan tiettyyn aikaan seuraavana päivänä, kun illalla ei onnistunut, ja hoitamaan sitten maksun puhelimitse luottokortilta. En ymmärrä tällasta toimimattomuuttakaan täällä.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Ainakaan minä en ole joutunut laillasi pettymään matkaostoksissani. Vakiintuneilla matkanjärjestäjillä maksumenettely toimii.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Vakiintunut sekin on minkä kuvasin. En vain halua sanoa mikä.